Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Nolibre

torstai 26. maaliskuuta 2015

VUOSI 2014

         

TAMMIKUU

Vuosi vaihtui Rovaniemellä juhlistaen pienellä porukalla. Ilotulitusta seurattiin Pohjanhovin rannalta jonka jälkeen suuntana Roy Club.
Kahden viikon joululoma alkoi olla lopuillaan ja loppiaisena olikin aika lähteä takaisin junalla Tampereelle. Varsinkin silloin, kun on päiväjunasta kyse, niin matka menee kyllä joutuisasti kun osan ajasta viettää ravintolavaunussa niin kuin tälläkin kertaa - söin hullun hyvän lasangen, join kahvia ja luin iltasanomat läpikotaisin.
Ihan hassua kyllä nyt miettiä kuinka paljon matkustin junalla Tampere-Rovaniemi väliä vielä vuosi sitten. Sitä asui niin kaukana ja nyt tottunu jo tähän että asuu taas pohjoisessa.

Tammikuussa jatkui syksyn meininki - lukemista  ja tenttejä. Olin myöskin tilastomatematikan kurssilla - FAIL! Kävin kurssia silmällä pitäen kevään psykologian pääsykokeita, kun psykan pääsykokeissa on tilastomatikkaa ja itse teoriaa fifty-fifty. Kurssiin liittyvä tutkimus oli ihan kiva tehdä, mutta noh, siitä huolimatta ope hylkäs suorituksen. En tietty ihmettele, en ollut oikein opetellut kunnolla kurssin asioita joita täytyi tutkimuksessa soveltaa, aika paljon tuli mentyä mututuntumalla mitä olin lukiossa jo oppinut. :D Turhauduin ja jätin kurssin sikseen. Aloin keskittyä muihin kursseihin jotka handlaan. Sain selville, että Joensuun psykologian pääsykokeissa ei vaadittu tilastomatikan osaamista ja aloin tähtään sitten niihin. Ehkä mä joskus tulisin muuttumaan kasviksesta psykoksi (siis kasvatustieteilijästä psykologian opiskelijaksi).



               





HELMIKUU

Olin käynyt juuri tammikuun lopulla työhaastattelussa ja pääsin kakkoshaastatteluun. Ajattelin, että voisin tehdä vähän töitä opiskelun ohessa, niinkuin moni tekeekin. Sain työpaikan ja alkutuntumalta työ tuntu oikeen mielekkäältä ja oli mukava saada lisätienestiä. Parin kolmen viikon jälkeen mua alkoi kuitenkin ahdistaa. Koin tulleeni kohdelluksi väärin. Sanotaanko näin, ettei kaikilla ole halussa sellainen ihmisiä kunnioittava johtaminen.

Helmikuu meni haipakkaa tahtia eteenpäin töissä ja lukemassa. Olin kyllä tyytyväinen itseeni, kun kävin töissä opiskelun ohella, vaikka samalla hieman ahdisti.


             

Kuitenkin, helmikuuhun mahtui myös hyviä asioita. Tapasin helmikuussa kaksi sellaista ihmistä, joiden kanssa tulin viettämään koko vuoden aikana paljon aikaa ja joista molemmista tuli mulle ajan myötä niin rakkaita! Nämä kaksi ihanaa kyllä pelasti mun helmikuun.



MAALISKUU

Maaliskuun alussa ahdisti paljon. Työpaikalla oli sattunut ainakin pari sellaista tilannetta, mitkä sai mut kotona itkemään ja murehtimaan iltaisin. Miten se ei voi riittää, että yrittää parhaansa ja kun omastakin mielestä tuntuu suoriutuvan ihan hyvin? Lisäksi kun en ole sellainen, joka itsestään liikoja kuvittelisi. Jossain vaiheessa aloin miettimään asiaa toiselta kantilta - ehkä se ongelma on aivan muualla kuin itsessä.
     Maaliskuun ensimmäinen viikko meni ohi ja tuli toinen. Olin maanantain ja tiistain töissä. Muistan vieläkin sen tiistain hyvin. Aamulla oli taas tilanne, joka sai mut hämilleen ja pahalle mielelle. Oli kyllä tosi kurja olo sinä päivänä. Päivän myötä kuitenkin sisuunnuin ja tein päätöksen - tämä työsuhde saa päättyä tämän päivän jälkeen. Vedin työvuoron loppuun ja huojentuneena lähdin kotiin. Illalla kävin katsomassa netistä avoimia työpaikkoja. Siellä yks yritys haki jäätelökioskimyyjiä kesäksi. Sehän sopi mulle kuin nakutettu, olinhan ollut kolme viimeistä kesää jäätelönmyyjänä. Laitoin työhakemuksen menemään.
     Seuraavana päivänä, keskiviikkona, kun mulla ei ollut työvuoroa, oli sopiva päivä soittaa pomolle ja irtisanoutua. Se oli helppoa kun oli koeaika vielä menossa. Pomo kosiskeli mua vielä seuraavan päivän työvuoroon, mutta mulle sai riittää... Olin tosi, tosi helpottunut. Sinä päivänä sain myös kutsun työhaastatteluun! Mä sain siis heti vastausta siitä mun jäätelökioskimyyjän hakemuksesta ja multa kyseltiin, milloin ehtisin haastateltavaksi. Ehdotin jo seuraavaa päivää, torstaita. No se sitten kävi ja jo seuraavana päivänä sain uuden työpaikan! Aikamoinen viikko siis - saman viikon aikana irtisanoutuminen ja uuden työpaikan saaminen. Viikonloppuna oli aika relata ja juhlia! Pettymys ja ahdistus edellisestä työpaikasta alkoi hävitä.
     Maaliskuussa keskityin taas pelkästään opiskeluun ja tutustuin lisää niihin kahteen ihmiseen, jotka tapasin helmikuussa. Joskus sitä vain jotkut tuttavuudet lähtee kehittyyn sellaisiksi syvällisemmiksi suhteiksi - joskus ne taas jää sille tuttavuustasolle.  





 
HUHTIKUU

Huhtikuussa alkoi jo tareta ohueammalla takilla! Kevät oli siis kunnolla tullut. Luin jo uralla Joensuun psykologian pääsykokeisiin ja samalla suoritin myös yliopiston kirjatenttejä - jouduin, sain siis huhtikuun olla nenä kiinni kirjassa suurimman aikaa. Aika tuntui olevan kortilla. Jonkin verran tuli kuitenkin käytyä kaupungilla jätskillä tai muuten vain pyörimässä ja myös yöelämää katsomassa. Tulihan sitä matkustettua myös pohjoiseen pääsiäisviikolla melko extempore! Mun pohjoisen reissut oli muutoinkin olleet melko extempore lukuun ottamatta joulua.
     Pääsiäisen jälkeen alkoi tapahtua. Helmikuussa siis tapasin kaksi uutta ihmistä, joista toinen on mies. Alunperin kaveripohjalla ollut suhde lähti kehittymään toiseen suuntaan ja huhtikuun lopussa pystyin kutsumaan itseäni jo varatuksi naiseksi. Pääsiäisen jälkeen alkoi myös mun työt, sillä varsinkin huhtikuun viimeinen viikonloppu oli todella lämmin ja jätski alkoi mennä jo kaupaksi. Tosin sitten vappuna oli jo tosi kylmä ja töiden aloittamisen jälkeen oli jokunen kylmempi viikko - olihan sentään vasta huhti-toukokuun aikaa.




TOUKOKUU

Toukokuussa kolme ensimmäistä viikkoa oli rankkaa lukemista, kun halusin panostaa täysillä Joensuun pääsykokeisiin. Töitäkin oli jonkin verran mitä kelit salli. En oikein muista toukokuusta paljoa - liekkö olin uuden parisuhteen sumentama! :D





KESÄKUU

Kesäkuun ehdoton lemppariruoka oli uudet perunat ja sipulikastike. Onko parempaa?!? Muistan, kun joskus esikouluikäisenä olin käymässä äitin kanssa terkkarilla ja terkkari kysyi mikä mun lempiruoka on. Vastasin, että "uudet perunat ja sipulikastike". Jännä, että tuollainen juttu jäänyt niin helposti mieleen, vaikka äiti siitä ei ole minua muistuttanutkaan, vaan se on omassa muistissa.
     Kesäkuun kohokohta oli viikon pituinen reissu pohjoiseen. Pohjoisessa vietettiin myös juhannus. Ei muuten ollut mikä tahansa pohjoisen reissu, sillä kihlauduin reissun aikana! Vaikka parisuhteilua ei ollut vielä kovin paljoa takana, niin ei tuntunut yhtään liian aikaiselta sanoa kyllä. Yhä edelleen tuntuu niin oikealta ja sitä astellaan jo ens kesänä alttarille papin aamenta hakemaan. Päätettiin tosiaan heti silloin kesäkuussa että sitten ens kesänä Simolassa hanuri soi.


HEINÄKUU

Heinäkuu kului taas Tampereella. Halusin muistoksi kihlakuvat ja pyysin erästä blogityttöä kuvaamaan meitä Pyynikille. Ajoitus ainakin oli aivan täydellinen. Ehdittiin kuvana noin tunti ja oli aurinkoinen keli. Yhtäkkiä alkoi sataa aivan kaatamalla! Kävelymatkan aikana autolle ehdittiin kastua aivan läpikotaisin.
     Heinäkuu oli helteinen - se tarkoitti sitä että sain tehdä paljon töitä jäätelökioskilla Hervannassa. Yks heinäkuun kohokohtia oli kun saatiin pariksi päiväksi vieraita pohjoisesta - siskon perhe tuli Särkänniemeen hurvittelemaan.



ELOKUU

Heti elokuun alussa oli tietysti lähdettävä pohjoiseen, sillä eihän perinteisiä Ranuan hillamarkkinoita voinut jättää väliin tälläkään kertaa. On kyllä hyvä sattuma, että miekkosen kanssa ollaan molemmat samalta paikkakunnalta ja meillä on jopa osittain risteävä kaveri- ja tuttavapiiri. Sattuma siksi, ettei juuri tunnettu toisia ennenkuin Tampereella tavattiin ja tutustuttiin.
Töitä riitti vielä jonkin aikaa ja loppukuukauden lomailin. Elokuussa sain myös pienen idean poikasen..."Mitä jos muutettaisiin Rovaniemelle?"





SYYSKUU

Idea jäi muhimaan. Ideasta alkoi syntyä suunnitelma. Mies oli myös mieluusti muuttamassa pohjoiseen. Niin mikseipä sitten? Syyskuussa jatkoin taas opintojani ja arki rullaili normaaliin tapaansa.



LOKAKUU

Lokakuussa käytiin syyslomaviikolla pohjoisessa. Käytiin lintumetsällä ja vastapainoksi sitten kaupungilla juhlimassa. Lokakuusta jäi mieleen myös tunnin hölkkälenkit techno mixin soidessa korvanapeista. Syksyllä koitin taas alkaa kuntoilemaan - kesällä kuntoilu jäi vain satunnaisiin rullaluistelulenkkeihin.


        

MARRASKUU

Viimeistään marraskuussa muutto pohjoiseen alkoi olla lukkoon lyötyä. Oltiin aika täpinöissämme ja myös oudoin fiiliksin, kun oltiin kuitenkin molemmat asuttu Tampereella jo vuosia. Marraskuussa vietettiin mun synttäreitä kaupungilla - syömässä ja leffassa. Ihan mukava tapa viettää maanantaita!




JOULUKUU

Joulukuun eka viikonloppu saatiin taas Kirsi meille ja vietettiin pienimuotoisia pikkujouluja. Syötiin herkkuja ja katsottiin Taivaan Tulia dvd:ltä. Käytiin myös kaupungilla yhtenä iltana.
Mä suoritin vielä joulukuussa viimeisiä tenttejä ennen muuttoa.


Joulun alla meän muuttokuorma lähti kohti Rovaniemeä. Oli kyllä niin outo fiilis jättää tyhjään kämppään asunnon avaimet ja lähteä kaupungista.
Joulun aika kului perinteiseen tapaan kotipaikassa (ja tällä kertaa myös anoppilassa). Oliha se hauska kun tajus, ettei sitä olekaan taas joululoman jälkeen palaamassa enää etelään, vaan ihan lähikaupunkiin.



Tunnisteet: ,

tiistai 24. maaliskuuta 2015

No words! -Ehkä parasta mitä voi kevättalvisena viikonloppuna tehdä


            


                           
                                     
                         



             

             



              





   







 
    


Tunnisteet: , ,